torstai 21. toukokuuta 2020

Kohti Zero Waste-elämää

Menee varmasti pari, jopa useampi vuosi, ennenkuin voin sanoa eläväni Zero Waste-elämää. Mutta pikkuhiljaa kohti sitä, pienin muutoksin!

Tämä lista olkoon vuoden 2020 tavoitelista ja lista mitä tarvitsen, jotta pääsen tavoitteeseen. Kuukausittain käyn sen läpi ja yliviivaan jo tehdyt muutokset. Matkan varrella voi tulla myös uusia asioita mieleen, ne tietenkin lisään listaan.

*****

JÄTTEET
Lähes heti omilleen muutettuani olen kierrättänyt pahvin, paperin, metallin, lasin ja patterit. Aika paljon menee silti esim. pahvisia kermapurkkeja sekajätteeseen ihan siitä syystä, että en jaksa niitä pestä. Tähän on siis tultava muutos!  
Muovin kierrättäminen on tullut mahdolliseksi vasta viime vuosina, mutta siihen en ole vielä alkanut laiskuuttani. 
Biojätettä olen kierrättänyt vain silloin, kun asuin kerrostalossa ja siellä oli biojätteen kierrätysastia. Sen koin helpoksi ja kaipaisin sitä myös omakotitaloon, mutta vielä ainakaan ei paikallinen jäteyhtiö sitä tarjoa. Biojäte on siis mennyt sekajätteeseen ja tästä koen suuria omantunnon tuskia. Tavoitteeksi siis asetankin kompostoinnin aloittamisen.
Lopulliseksi tavoitteeksi laitan sekajäteastian tyhjennysvälin pidentämisen 12 viikkoon. Tämä on pisin väli, minkä paikallinen jäteyhtiö tarjoaa. Tavoitteeseen pääsee, kun kaikki mahdollinen jäte kierrätetään asianmukaisesti.

  • biojätteen kierrätys
    • lämpökompostorin hankkiminen
    • kuivikkeen ostaminen
  • muovin kierrätys
    • astian hankkiminen
  • kylpyhuoneen roskiksen poisto
    • tämän tein heti ensimmäisenä. Kylpyhuoneessa jos tulee jätettä, niin ei ole iso asia viedä niitä keittiön kierrätysastioihin (pahvirullat wc-paperista, muovipurkit...) tai sekajätteeseen. Kylppärin roskis on siis ollut sekajätettä. Yksi sekajäteroskis vähemmän siis!
  • wc:n jätteiden parempi kierrätys
    • roskapussin vaihto paperipussiin/biohajoavaan pussiin
    • kissan kakkapussien vaihto biohajoavaan/pussien tilalle lapio
    • kissanhiekan kierrätys/vaihto ekologisempaan
      • vuosia olen käyttänyt silicahiekkaa sen hajuttomuuden ja helppouden vuoksi. Pellettejä käytin ihan aikojen alussa, mutta siivouksesta huolimatta hajuhaittoja tuli.

KOSMETIIKKA JA IHONHOITO
Nykyisillä purkeilla ja purnukoilla pärjään hyvin tämän vuoden, jopa ensi vuoteen saakka, satunnaisia tuotteita lukuunottamatta. Tavoitteena on vaihtaa kaikki tuotteet ekologisiin ja kotimaisiin tuotteisiin, ja pikkuhiljaa jopa vähentää tuotteiden määrä vain muutamaan. Lisäksi purkkien ja pakkausmateriaalien täytyy olla kierrätettäviä.

  • suihkugeelin vaihto
    • palasaippuan hankkiminen
    • palasaippuapussin hankkiminen
  • hiustuotteiden vaihto 
    • shampoo
    • hoitoaine
    • hiuslakka
    • muut muotoilutuotteet
  • muovihöylän vaihto teräshöylään
  • deodorantin vaihto
  • kasvotuotteiden vaihto 
    • puhdistustuote
    • kasvovoide
    • kasvovesi
  • kestovanulappujen hankkiminen
  • bambuisten, biohajoavien vanupuikkojen hankkiminen
  • suunhoitoon liittyvien tuotteiden vaihtaminen
    • hammastahnan vaihtaminen
    • hammasharjan vaihtaminen
    • hammasväliharjojen vaihtaminen biohajoavaan
    • käytän lisäksi sähköhammasharjaa ja siitä en halua luopua
  • kuukautistuotteiden vaihtaminen
    • kuukuppi olisi paras vaihtoehto, mutta en koe sitä omaksi jutuksi. Samoin kestositeet, mutta sama homma siinä. Aion siis vaihtaa kertakäyttösiteet biohajoaviin, vaikka niistä sanotaan etteivät ne sitä ole. Mutta kai ne parempi vaihtoehto ovat kuin muovilla kyllästetyt siteet? Ehkä joskus on aika vielä kuukupillekin!
  • ehkäisyn vaihtaminen
    • 12 vuotta olen käyttänyt ehkäisylaastaria. Laastarista tulee jätettä. Aionkin siis tutkia uutta, vähemmän jätettä tuottavaa ehkäisyä. Onko se sitten kierukka vai mikä, se jää nähtäväksi.

SIIVOUS
Jo ennen zero wastea olen pikkuhiljaa entisten siivoustuotteiden loputtua ostanut tilalle ekologisia siivousaineita. Uudeksi tavoitteeksi laitankin siis jopa niistä luopumisen ja siivoussaippuan käyttöön ottamisen. Siivoussaippua käy joka paikkaan! Lisäksi tutkin vielä paremmin tiettyjen tuotteiden kohdalla niiden ekologisuutta ja jätemäärää.
Vielä en koe olevani valmis omien siivousaineiden tekemiseen esim. etikkaa ja soodaa käyttäen.

  • konetiskiaineen vaihto muovittomaan
  • siivoussaippuan hankkiminen
  • kertakäyttöliinoista luopuminen
    • suurimmaksi osaksi olen aina käyttänyt kestoliinoja, mutta viime aikoina olen ostanut kertakäyttöisiä siivousliinoja niiden helppouden vuoksi. Lisäksi vanhat pyyhkeet leikkelen sopiviksi paloiksi ja käytän siivoukseen
  • tiskiharjan vaihto biohajoavaan
  • wc-harjan vaihto biohajoavaan
  • muiden siivousvälineiden vaihto biohajoavaan
    • tämä on ehkä sitten joskus. Tällä hetkellä siivousvälineeni ovat suurimmaksi osaksi Sinituotteen ja uskon niiden kestävän vuosikymmeniä.

MUUTA
Kestokasseja olen jo vuosia käyttänyt ja muovipusseja tulee ostettua vain harvakseltaan ja tietenkin silloin, jos kestokassia ei ole mukana. Myös käsilaukussa minulla on kestokassi. Pyrin myös ostamaan muovipussin tilalta aina paperipussin, jos sellainen on tarjolla. Muovipussit olen kierrättänyt aina roskapusseiksi.

  • kestohedelmäpussien hankinta

VAATTEET JA TAVARAT
Konmarin myötä tämä osio on hallussa jo aika hyvin. En enää hanki turhaa tavaraa, lisäksi olen aina pystynyt tavarat ja vaatteet kierrättämään todella hyvin. En siis ole koskaan heittänyt käyttökelpoista tavaraa tai vaatetta roskiin. Lisäksi ostan tavaraa aika paljon kierrätettynä. Esimerkiksi kaikki kotini huonekalut ovat kirppareilta ostettuja, lukuunottamatta sohvakalustoa ja muutamaa Ikean hyllykköä. 

Päätin, että jätän tämän osion kokonaan tässä vaiheessa zero wasten ulkopuolelle, sillä tämän osalta jätettä ei synny. Poikkeuksena toki rikkinäiset vaatteet.

Vaatteiden kanssa pyrin pikkuhiljaa siihen, että myös ne olisivat ekologisia. Mutta tässä hidastuttaa niiden kalleus - aika ison vekin kuukausibudjettiin tekee, jos ostan 250 euroa maksavan mekon. Lisäksi mitä olen tarjotaa tutkinut, niin vaatteet eivät ole sellaisia mistä pidän. Myös esimerkiksi housujen ostaminen on ollut aina hankalaa, sopivan mallin löytäminen on siis lottovoitto. Mutta tämä olkoon oma tavoitteensa sitten joskus tulevaisuudessa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti