perjantai 1. marraskuuta 2019

Tavaroiden järjestely - vaatteet, osa 1

Konmari-metodissa yksi puhutuimmista ja tunnetuimmista asioista on vaatteiden pystyviikkaus, oikeastaan kaiken mahdollisen pystyviikkaus. Mutta itse olen huomannut, että pystyviikkaus ei aivan kaikkeen kuitenkaan sovi. Esimerkiksi itse pystyviikkasin t-paitani, mutta huomasin ettei se käytännössä ole minulla toimiva tapa. Ohuemmat t-paidat menivät helposti lysyyn ja jäivät muiden paitojen alle. Nyt olen säilyttänyt t-paidat rullalla ja se on minulla toimivampi, järjestys pysyy näin paremmin. Aluksi huvituin alushousujen ja sukkien taittelulle, mutta nyt en enää voisi ajatella ettenkö tekisi niin. Paljon helpommin löytää haluamansa alushousut, kun alushousut on rullattu!

Tässä kuvaa omasta vaatehyllystäni ja mitä missäkin on. Kauniimpiakin järjestyksiä on, ja valitettavasti meidän vaatehuone on vaatteiden lisäksi miehen elektroniikan säilytyspaikka...

Kuva: Blogin omaisuutta

Ylin hylly: alushousut, takana sukat. Keskellä korissa pitkähihaiset paidat ja edessä alustopit. Isossa korissa t-paidat.
Keskihylly: rintaliivit, yöpaidat, housut. Takana korissa sukkahousut (ei näy kuvassa).
Alin hylly: urheiluvaatteet, kesävaatteet (shortsit ja topit)

Ennen vaatteet olivat vain hyllyillä ja koreissa vain alushousut, sukat ja rintaliivit. Koreja hankkimalla sain vaatteet parempaan järjestykseen ja vaatehyllyn siistimmän näköiseksi. Korien avulla järjestystä on myös helpompi muuttaa ja takana olevia vaatteita on helpompi etsiä, kun koko korin saa tarvittaessa pois hyllyltä. 

Alla olevassa videossa on hyvin käyty läpi kaikki vaatteet ja niiden pystyviikkaus konmarin tyyliin. Joukossa oli pari uutta tyyliä, jotka eivät mielestäni ole konmarin, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoisia.


Konmarin mukaan vaatteita ei säilytettäisi hengareilla ellei ole aivan pakko. Kaiken voi taitella, takitkin. Itse kuitenkin säilytän hengarilla mekot, takit, juhlavammat puserot, neuletakit ja liivit. Minusta mikään ei estä sitäkään, että säilyttäisi kaiken hengarilla, jos vain tilaa on. Kokeilemalla löydät itsellesi sen parhaimman tavan saada kauniit, iloa tuottavat vaatteesi esille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti